Ergonomia hius- ja kauneudenhoitoalalla

Meille annettiin tehtävä, jossa meidän pitäisi miettiä kaikkia tapoja, jotka auttavat itseään paremman fiiliksen löytämisessä. Olen huomannut itselläni muutamiakin asioita, jotka minua auttavat. Ensiksi on ihan lenkit kahdestaan oman koiran kanssa. Siinä pääsee vähän ulkoilmaan haukkaamaan happea ja pistän yleensä kuulokkeet päähän. Tämän mä oon itelleni kokenu todella hyväks tavaksi rentoutua. Saan hetken olla omissa ajatuksissa ja katella ja hengitellä ihanaa ulkoilmaa.
Toinen hyvä tapa on laittaa kasvonaamio (tätä teen toodella usein) ja vain olla siinä hetkessä. Usein mun poikaystävä on tässä kasvonaamion laittamisessa mukana, koska ollaan nykyään niin paljon yhdessä. Tämäkin helpottaa siis rentoutumistani, koska saan kaikki ajatukseni muualle hänen kanssaan ollessa. Yleensä tällöin saatamme samalla katsoa sarjoja tai ihan vaan jutella.
Olen myöskin hyväksi kokenut ihan vain perheen kanssa olon. Se helpottaa, kun pääsee purkamaan paineita lähipiirille. Oli se sitten äidille, iskälle tai hyville kavereille, niin se tuntuu aina hyvältä.
Mulle tulee kaikista noista asioista tasapuolisesti hyvä fiilis ja ne auttaa mua itseäni aina unohtamaan kaiken pahan ja rentoutumaan. Hirveästi mulla ei kyllä ikinä olekkaan mieli maassa vaan mä oon aina tosi iloinen ja pirteä, mutta eihän kenelläkään meistä ihan aina oo hyvä päivä.

Mä olen myöskin huomannut huonoksi todetun asian itselleni. Se on ehdottomasti tullut esille tämän koronatilanteen aikana! Olen siis itselläni huomannut sen, että kun makaan liikaa vain omassa sängyssä tekemättä mitään ja vain katsovan leffoja tai sarjoja, niin tulen todella levottomaksi ja ehkä jopa hieman ärtyisäksi. Mulle on saattanut myöskin tulla niskat ja hartiat todella kipeiksi, joka siis vaikuttaa todella negatiivisesti tähän työhön. Olen siis tehnyt tähän muutoksen, koska en tästä tunteesta tykänny yhtään.

Meillä on toi Amistyle meidän ammattikoulussa ja me työskennellään sielä lähes joka keskiviikko. Meillä on sielä ergonomisia välineitä, jotka helpottavat meidän tekemisiämme niin käytössä. Tämä on tärkeää sen kannalta, että paikkamme pysyvät vetreinä eikä ala vaikka niskat jumiutua todella kovasti. Ergonomisella vaikutuksella on myöskin paaljon muita vaikutuksia, jotka haittaavat parturi- kampaajan työtä. Meidän Amistylessä on käytössä rullatuolit, jotka ovat todella suuri apu esimerkiksi pitkien hiuksien leikkauksessa. Kun tekee esimerkiksi tasausleikkausta, niin pääsee tuolin kanssa hyvälle korkeudelle niin, ettei joudu hirveästi käsiä nostelemaan tai laskemaan. Sitten meillä on myöskin peilit. Niiden avulla me nähään todella helposti asiakas kaikista suunnista, eikä tarvitse käännellä ja väännellä asentoa. Sitten meillä on myöskin korokkeita tuolien päälle, jos meillä on vaikkapa vähän lyhyempi asiakas. Tällöin voimme työskennellä normaalissa asennossa niin, ettei tarvitse kyyristyä alaspäin. Sitten meillä on tietenkin työkärryt. Näin me emme joudu kulkemaan paikasta toiseen hakemassa tavaroita, vaan ne ovat kätevästi koko ajan vieressä.

Nämä kaikki asiat on mulle itelleni todella tärkeitä, mitä kerroin ne auttaa ihan kaikessa tätä työtä kohtaan ja myöskin mun mieltä kohtaan :).

Kommentit

Suositut tekstit