Havaintoja shampoon pesevyydestä.

Olen siis kerännyt tähän postaukseen tietoja shampoon pesevyydestä. Olen huomannut sen, että kun ostan marketeista shampoota, niin se ei vaahtoudu niin hyvin. Kun taas ostan esimerkiksi laadukkaita kampaamo shampoita, niin tällöin shampoo vaahtoutuu huomattavasti paremmin. Tämä voi johtua siitä, että jotkut shampoista voi poistaa melkein kaiken rasvaisuuden hiuksista ja jotkut taas vain puolet hiusten rasvaisuudesta. Shampoot ovat erilaisia ja niiden vaahtoutuminen johtuu osittain siitä.

Vaahtoutumiseen on silti myöskin muita syitä, kuten hiusten rasvaisuus. Jos hiukset ovat todella rasvaiset, niin saatetaan tarvita jopa kahta peräkkäistä shampoo pesua, jotta shampoo vaahtoutuisi. Toisin kuin taas puhtaissa hiuksissa shampoo usein miten vaahtoutuu helpommin.
Shampoon päällimmäinen tarkoitus on kuitenkin poistaa lika, joka näkyy hiuksessa ja hiuspohjassa. Shampoo voi myös kosteuttaa hiuspohjaa ja hillitä hilseilyä.

Kun esimerkiksi kerran pesin kaverini hiukset ja aloin katsomaan, että miten shampoo käyttäytyy hänen hiuksessaan niin mä huomasin, että hänellä oli vähän rasvaset hiukset, jolloin shampoo ei vaahtoutunut niin hyvin. Sitten, kun yritin sitä vaahdottaa, niin laitoin vähäsen vettä hänen hiuksiinsa, jolloin ne rupesivat vaahtoamaan paljon paremmin.


Kommentit

Suositut tekstit